
TYÖPAJAT NUORILLE
Tarjoamme tukea ja valmennuksia nuorille monipuolisesti osallistujien tarpeiden mukaan. Valmennukset toteutetaan räätälöityinä workshoppeina kohdennetusti esimerkiksi oppilaitosyhteistyönä ryhmälle nuoria tai auttamalla yrittäjyydestä kiinnostuneita nuoria henkilökohtaisesti liiketoimintaidean suunnittelusta lähtien. Työpajoissa ja valmennuksissa on mahdollisuus kehittää mm. yrittäjyys-, myynti-, ja kansainvälistymistaitoja sekä teknologiatuntemusta.
Ota yhteyttä, niin suunnitellaan yhdessä sinulle tai ryhmällesi soveltuva työpajan sisältö, ajankohta ja paikka. Teknologiatyöpajat järjestetään pääsääntöisesti Centria Ammattikorkeakoulun laboratoriotiloissa osoitteessa Vierimaantie 7, Ylivieska.
Yrittäjyysvalmennukset ryhmille
YRITYSNEUVONNASTA EVÄITÄ
Kerrotaan alueen yrityspalveluista ja asiantuntijoista – missä ja miten he auttavat. Tutustutaan eri yritysmuotoihin (mm. osuuskuntatoiminta, kevytyrittäjyys) sekä rahoitusmahdollisuuksiin.
TUNNE ASIAKKAASI
Markkinoinnin kautta yritys edistää tuotteiden tai palveluidensa myyntiä. Menestymisen edellytys on ymmärtää asiakkaita ja heidän tarpeitaan. Asiakastyytyväisyyden pitkäjänteinen mittaaminen antaa yritykselle välineitä kehittää toimintaansa.
PANOSTA MYYNTIIN
Ilman myyntiä ei synny tulosta. Tässä valmennuskokonaisuudessa saat vinkkejä, miten tehdä myyntiä monikanavaisesti ja tunneälykkäästi.
YRITYKSEN TALOUS
Taloushallinto on keskeinen osa yrityksen toimintaa. Sen tehtävänä on huolehtia yrityksen rahojen riittävyydestä sekä tuottaa talouteen liittyvää tietoa päätöksentekoa varten. Tässä valmennuksessa pureudumme numeroiden saloihin.
Teknologiatyöpajat
ROBOTIIKKA
Tutustutaan Centrian robottilaitteistoihin, mm. yhteistyörobotiikkaan (ihminen & robotti), robottien etäkäyttöön (Fanuc, Kuka), mobiilirobotin ja teollisuusrobotin yhteiskäyttöön sekä konenäön ja tekoälyn käyttämiseen robotiikassa.
3D SKANNAUS
Tutustutaan Centrian skannauslaitteistoon ja sen hyödyntämiskohteisiin kuten laadunvarmistus 3D-skannauksella, valutuotteiden skannaus CNC-koneistuksen tehostamisessa ja käänteissuunnittelun sovelluksiin.
VIRTUAALINEN JA LISÄTTY TODELLISUUS
Mitä on VR/AR/MR yleisesti?
Centrian VR/AR laitteiden esittely (PSVR, Vive, Varjp, HoloLens)
Centrian demojen esittelyt
INTERNET OF THINGS (IoT)
Mitä on IoT?
Miten sitä hyödynnetään?
BIG DATA JA ANALYTIIKKA
Mitä Big Data on?
Miten sitä voidaan hyödyntää liiketoiminnassa ja sen kehittämisessä?
RYHMÄLLESI RÄÄTÄLÖITY TEKNOLOGIATYÖPAJA
Opintolinjalle tai opiskelijaryhmälle räätälöity teknologiatyöpaja tarpeiden ja kiinnostuksen mukaan.
Esimerkiksi Ideasta tuotantoon laserleikkuu-työpajat. Lue lisää
Yksilökonsultointi nuorille
LIIKETOIMINTASUUNNITELMA KUNTOON
Apua liiketoimintasuunnitelman tekemiseen.
YRITYSIDEAN SPARRAUS
Onko sinulla idea, mutta et ole varma voiko siitä toteuttaa liiketoimintaa? Autamme sinua arvioimaan ideaa eri näkökulmista.