Koulutuskeskus Brahessa tuotteistustyöpajassa heräteltiin yrittäjyyttä miettivää ja aloittelevaa yrittäjää pohtimaan liiketoimintansa ydintä: oman osaamisen ja palvelun tuotteistamista. Työpaja oli NYTi4.0-hankkeen järjestämä tilaisuus, jossa oli mukana opiskelijoita luovilta aloilta sekä hius- ja kauneusalalta. He olivat Vuosi yrittäjänä- kurssin opiskelijoita, jotka pohtinut urapolukseen yrittäjyyttä.
Intensiivisessä ja innostavassa työpajassa yrittäjyysvalmentaja Asta Aikkila-Vatanen avasi tuotteistamisen prosessia Business Model Canvas-liiketoimintamallia soveltaen, minkä pohjalta mietittiin ja tarkennettiin oman palvelun tai tuotteen arvolupausta, asiakaskohderyhmää ja hinnoittelua. Yleisesti yrittäjäksi aikovia kannustettiin pohtimaan oman toiminnan arvoja sekä oman tuotteen tai palvelun erottautumista muista toimijoista.
Työpajailtapäivässä keskustelua herätti erityisesti oman työn arvostus ja oikea hinnoittelu. Oman taiteen ja palveluiden hinnoittelu haastaa uusia tekijöitä ja yrittäjyyttä miettiviä. On hyvä jo suunnitteluvaiheessa ymmärtää liiketoiminnasta aiheutuvat kulut, tuntea kilpailijat, markkinat ja sen pohjalta hinnoitella kannattavasti, jotta toiminta olisi jo alussa oikeansuuntaista.
Teksti: Heli Leskelä
